Varhaiskasvatus on...

kasteopetusta ja sen toiminnan tavoitteena on tukea koteja kristillisessä kasvatuksessa sekä olla tekemässä laaja-alaista perhetyötä.

Kirkon varhaiskasvatus perustuu kasteessa saatuun vanhempien, kummien ja seurakunnan yhteiseen tehtävään pitää huolta lapsesta opettamalla ja kasvattamalla häntä yhdessä.

 

PÄIVÄKERHO 3-5-vuotiaille

Päiväkerho kokoaa 3-5-vuotiaat lapset kerran viikossa kerhotoimintaan Simpeleellä, Kerholassa (Ilmarinkatu 2 A 1). 3-vuotiaat kokoontuvat kahdeksi ja 4-5-vuotiaat kolmeksi tunniksi kerrallaan.                             

Kerhotoiminta antaa virikkeitä lapsen koko persoonallisuuden kehittymiseen. Ohjelmaan sisältyy hartaushetki, laulua, liikuntaa, musiikkia, askartelua, eväshetki, vapaata ja ohjattua leikkiä sekä satuhetki. Tärkeintä kerhossa ovat lapset – että jokaisella on kerhossa hyvä olla.

Päiväkerhoihin ilmoittaudutaan keväisin, mutta vapaita paikkoja voi kysellä läpi vuoden.

Toimintakauden 2018-2019 päiväkerhopäivä on MAANANTAI, klo 9-11 3-vuotiaat ja klo 12-15 4-5 vuotiaat lapset.

                     

PERHEKERHO  lapsille, vanhemmille, isovanhemmille

Perhekerhoon ovat tervetulleita kaikenikäiset lapset ja vanhemmat, myös isovanhemmat. Kerho-ohjelma koostuu hartaushetkestä, kahvittelusta, leikeistä, viikoittain vaihtuvasta aiheesta ja vapaasta seurustelusta. Kerhosta löytyy vertaistukea, aikuiselle juttuseuraa ja lapsille leikkikavereita. Muistetaan, että lapset ovat kuitenkin kerhossa aina oman aikuisen vastuulla.Perhekerhoon ei tarvitse ilmoittautua, mukaan saa tulla milloin vain.                                 

Toimintakautena 2018-2019 Perhekerho kokoontuu Kerholassa keskiviikkoisin klo 10-12.

 

PERHEKAHVILA ihan kaikille

Perhekahvilan ovet ovat avoinna kaikille - Mukaan ovat lämpimästi tervetulleita mummit ja vaarit ilman lapsiakin! Perhekahvilassa keskitytään kahvitteluun ja yhdessä olemiseen. Ei ohjattua toimintaa. Vapaaehtoinen kahvimaksu!

Toimintakauden 2018-2019 aikana perhekahvila joka toinen PERJANTAI, klo 9.30-11.30, Rautjärven srk-kodissa, Miettiläntie 1721, Rautjärvi.

 

Muuta toimintaa

Seurakunta tekee säännöllistä yhteistyötä kunnan kaikkien varhaiskasvatuksen toimijoiden kanssa. Rautjärven kunnan päivähoidon ja esiopetuksen katsomuskasvatusta tuetaan kertomalla kirkkovuodesta. Kaikissa päiväkoideissa vieraillaan aillaan säännöllisesti. Vierailujen keskeinen elementti on hiljentyminen, kirkkovuoden juhlat sekä lapsille sopivat raamatunkertomukset.  Lisäksi avoin kerho kokoontuu kerran kuukaudessa  ja on tarkoitettu perhepäivähoitajille ja heidän hoitolapsilleen. Seurakunta haluaa tukea hoitajien tärkeää työtä tarjoamalla kerhotoimintaa ja mahdollisuuden heille tavata toisiaan lasten leikkiessä yhdessä.

 

Kirjepyhäkoulu

Kirjepyhäkoulu on suunnattu lapsille, jotka osaavat jo lukea. Yhdessä vanhempien kanssa pienemmätkin voivat olla jäseniä. Joka kuukausi pyhäkoululaiselle lähetetään kirje, jossa mukana Lasten Pyhäkoululehti sekä kotiseurakunnan terveiset. Eli paljon kivaa tekemistä ja lukemista. Kirjepyhäkouluun ilmoittaudutaan syksyisin.

 

Tapahtumat

Seurakunta järjestää erilaisia yhteisiä tapahtumia, joihin olette tervetulleet. Tapahtumista ilmoitetaan kerhoissa, Uutisvuoksen kirkollisissa ilmoituksissa, näillä nettisivuilla ja facebookissa (Rautjärven seurakunta, varhaiskasvatus).

 

Toimintakausi 2018-2019

Vko 34 Kerhotoiminta alkaa, vko 43 syysloma, vko 52 joululoma.

Vko 5 Kerhot jatkuvat, vko 9 talviloma, vko 21 kerhotoiminta päättyy.

 

Kerhomummo tai -vaari

Kaikilla lapsilla ei ole isovanhempia tai he ovat kaukana ja harvoin tavattavissa, joten kerhomummoille -ja vaareille on tarvetta. Kerhomummo -tai vaari on tervetullut kerhoihimme olemaan ja juttelemaan lasten kanssa, lukemaan satuja, pelaamaan pelejä, ulkoilemaan lasten kanssa tai askartelemaan. Tai olemaan vain sylinä, antaen aikaansa silloin tällöin. Mahdollisuuksia on monenlaisia omasta ja lasten kiinnostuksesta riippuen. Vapaaehtoistyöhön voi ja saa panostaa oman aikataulun ja voimien mukaan. 

  

Kun haluat kysyä...

Vastaava lastenohjaaja Suvi Vento

P. 0500 430 027, suvi.vento@evl.fi

 

Löydät meidät myös facebookista, "Rautjärven seurakunta, varhaiskasvatus".

   

TERVETULOA kerhoon ja mukaan kotiseurakunnan toimintaan!