Kirkkoherranvirasto

Avoinna ma-pe klo 9-13  Kunnantalon 2. krs:ssa

Kirkkoherranvirasto palvelee seurakuntalaisia esim. seuraavissa asioissa:

Virkatodistusmaksut 1.5.2017 alkaen:
Maksuttomat todistukset: Kirjurijäsentietojärjestelmästä
tulostettu virkatodistus, joka koskee seurakunnan jäsenen yksittäisiä tietoja (ns. eläätodistus).
9 euroa maksavat todistukset: Mikäli Kirjuri-jäsentietojärjestelmästä saatavaan virkatodistukseen tulee laajempia tietoja (esimerkiksi henkilön muuttotietoja, aviopuolison, lasten tai vanhempien tietoja). Virkatodistukset, jotka laaditaan manuaalisesti ja joiden tietosisältö pohjautuu Kirjuri-jäsentietojärjestelmään ja/tai perhelehtiin.
30 euroa maksavat todistukset: Jos manuaalisesti laadittavaan virkatodistukseen haetaan tietoja kirjamuotoisista kirkonkirjoista, todistuksesta peritään 30 euroa. Jos kirjamuotoisista kirkonkirjoista haetaan kuitenkin vain yksi tapahtumatieto, kuten esimerkiksi avioliitto- tai kuolintieto, todistus maksaa 9 euroa.
Maksullisen todistuksen lähettämisestä peritään lisäksi toimitusmaksu 5,50 euroa.
Sukututkimusta varten laadittujen todistusten maksut:
Perusmaksu on 30 euroa. Mikäli todistuksen laatimisesta aiheutuu
työtä enemmän kuin 30 minuuttia, veloitetaan lisämaksua 15 euroa jokaiselta alkavalta 30 minuutilta. Todistuksen lähettämisestä peritään toimitusmaksua 5,50 euroa.
Tieteellistä tutkimusta varten laadittujen todistusten maksut:
Perusmaksu on 30 euroa. Mikäli todistuksen laatimisesta aiheutuu työtä enemmän kuin 30 minuuttia, veloitetaan lisämaksua 12 euroa jokaiselta alkavalta 30 minuutilta.Todistuksen lähettämisestä peritään lisäksi toimitusmaksua 5,50 euroa.
Maksullisen todistuksen lähettämisestä peritään toimitusmaksua 5,50 euroa. Jos maksullinen todistus lähetetään ulkomaille, lisätään kustannuksiin vielä posti- ja pankkipalvelumaksut. Mikäli todistus ja lasku lähetetään eri osoitteisiin, veloitetaan toimitusmaksun (5,50 €) lisäksi vielä erillinen 5,50 euron lähettämismaksu. Yhteensä toimitus- ja postikuluja tulee tällöin 11 euroa. Mikäli laskuttaja joutuu lähettämään maksukehotuksen,veloitetaan siitä 5 euroa.